13/03/23

Vaalien kallein lupaus

Tiedättekö, mikä on kallein vaalilupaus? Luvata verojen kevennys kertomatta, mistä aikoo leikata. Tällä viikolla on syytä puhua siitä, miksi ja miten veronkevennys voi maksaa sinulle yllättävän paljon.

80 prosenttia meistä on tarvinnut elämässään jotain sosiaalitukea, kuten opintotukea tai perhe-etuuksia. Sen lisäksi jokaisen meistä on kuluttanut jo ensimmäiset veroeuronsa ennen kuin on edes parkaissut ensimmäistä kertaa.

Esimerkiksi amerikkalainen Alex Rice sai hieman etuajassa kaksoset. Mitään komplikaatioita ei ollut, mutta äiti ja lapset joutuivat viettämään 23 päivää sairaalassa. Lasku oli 1,25 miljoonaa dollaria. Suomessa synnytyksen all inclusive -paketti maksaa 38,10 euroa vuorokaudelta ja koko ajalta enimmillään 679 euroa. Samalla tavalla laskutetaan muutkin sairaalakäynnit.

Taustalla on hyvinvointivaltio. Hyvinvointivaltio tarkoittaa, että niinä hetkinä, kun ihminen tarvitsee tukea ja apua, hän myös saa sitä. Peruspalvelut syntymästä kuolemaan on turvattu kaikille tekemällä ne maksuttomiksi tai erittäin edullisiksi.

Riippumatta siitä, miten vähän sinä maksat, sairaalan henkilökunnalle, opettajalle tai kirjastonhoitajalle on maksettava työstään palkka. Myös sairaaloissa käytettävät laitteet, kotiin vievä tie ja koulut tarvitsevat huoltoa ja uusimista. Jonkun on maksettava laskun loppuosa. Se maksetaan veroista.

Kaikki eivät maksa saman verran veroja, vaan meillä on käytössä progressiivinen verotus eli pienistä tuloista maksetaan vähemmän ja isoista enemmän. Hyvinvointivaltion merkitys yhteiskuntarauhalle, vakaudelle ja demokratialle on todella iso. Meillä rikkaiden ei tarvitse asua piikkilanka-aitojen takana eivätkä asunnottomat kuole kaduille. Hyvinvointivaltio myös mahdollistaa sen, että jokaisella on varaa kouluttautua vanhempien tuloista tai asemasta huolimatta.

Mihin verovaroja käytetään?

  • Sosiaali- ja terveyspalvelut 21 miljardia euroa
    Tällä rahalla huolehditaan siitä, että lääkärissä ja hammaslääkärissä saa hoitoa. Sosiaalityöntekijältä ja psykologilta saa apua, jos sitä tarvitsee – ja palokunta tulee, jos talo palaa.
  • Työttömyysturva 2,4 miljardia euroa
    Jos ihminen menettää työnsä (kuten koronan aikana tapahtui aika monelle täysin yllättäen), tulee hän jotenkuten toimeen ja saa elätetty itsensä ja perheensä.
  • Lukiot ja ammatilliset oppilaitokset 1,34 miljardia euroa
    Nuorella on oikeus koulutukseen, joka johtaa ammattiin tai valmistaa jatko-opintoihin, riippumatta vanhempien tulotasosta.
  • Armeija 6,1 miljardia euroa, poliisi 0,92 miljardin euroa
    Meillä on ammattilaisia, joiden tehtävä on pitää meidät turvassa.
  • Teiden ja muiden väylien kunnossapito 1,3 miljardia euroa
    Suurin osa maamme teistä pidetään kunnossa verovaroin.
  • Tuki maailman köyhimmille maille 0,7 miljardia euroa
    Solidaarisuus sekä ihmisten auttaminen heidän kotimaissaan.

Liian hyvä ollakseen totta

Onkin todella vastuutonta luvata veroalennuksia, jos ei samalla kerro, mistä rahat otetaan. Harva haluaa vähentää poliisien tai sairaanhoitajien määrää. Yleensä heitetään jotain puolivillaista työttömien liian hyvistä ansioista tai maahan muuttaneiden paapomisesta ja annetaan ymmärtää, että kyseessä on helppo ja kivuton varainsiirto sinun hyväksesi.

Todellisuudessa leikkauskohteita on vähän ja ne osuvat usein julkiseen sektoriin. Ei-kiireelliseen sairaanhoitoon on vaikea päästä, koulujen ryhmäkoot kasvavat ja vanhusten virkistystoimintaa supistetaan.

Kun menot ovat kasvaneet, olisi ihanaa, jos verotus kevenisi. Se on vähän kuin sähköpostiin yllättäen tuleva ilmoitus lottovoitosta (mitä et muista pelanneesi). Liian hyvää ollakseen totta.

Valtion taloudellinen tutkimuskeskuksen VATT:n tutkimuksen mukaan miljardin euron leikkaus sosiaaliturvaan vähentäisi jo keskipalkkaisen suomalaisen tuloja puolitoista prosenttia. Koska verotus on progressiivista, pienituloiset eivät hyödy verojen vähentämisestä. Se saattaa näkyä muutamana kymppinä lompakossa, mutta näkyy toisessa päässä leikattuina palveluina. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että vaikka kuinka haluttaisiin, veronkevennykset eivät maagisesti maksa itseään takaisin, vaan niistä koituva valtion tulojen pienentyminen tulee korvata jotenkin. Ja palvelujen leikkaaminen on se yleisin tapa hoitaa tämä.

Kuten aiemminkin olemme ehdottaneet, oikeudenmukaisempi vaihtoehto olisikin siirtää Sipilän hallituksen työtekijöille siirtämät palkan sivukulut takaisin työnantajien maksettavaksi. Tästä on syytä puhua!

Paljonko käteesi jäisi, jos ehdotetut veronkevennykset toteutuisivat? Entä jos kiky-maksut siirrettäisiin työnantajien maksettavaksi? Käy testaamassa laskurissamme.