30/03/23

Perussuomalaiset pettivät työntekijät jo ennen vaaleja?

Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra kertoi MTV Uutisten vaalitentissä 29.3.2023 puolueensa sanovan EI kiky-maksujen palauttamiselle takaisin työnantajien maksettavaksi. Vaalistaja alkoi nopeasti etsiä muistiinpanojaan, sillä me olimme kysyneet perussuomalaisten kantaa asiaan vain reilu kuukausi aikaisemmin. Silloin vastaus oli täysin päinvastainen. Olimmeko tehneet tulkintavirheen? 😬

Emme olleet. Yksiselitteinen, kirjallisesti lähetetty vastaus kysymykseen oli ollut KYLLÄ, puolue vielä perusteli vastaustaan sanomalla, että ”asiasta tulee neuvotella ja sopia kolmikannassa”. Olivatko perussuomalaiset siis kääntäneet takkinsa tai halunneet jopa johtaa harhaan suomalaista työväestöä?

Seuraavana päivänä 30.3. puheenjohtaja Purra heitti puoluetoimiston työntekijät bussin alle ja sanoi, että kyseessä oli heidän virheensä, eikä puolue itse asiassa ole ikinä kannattanutkaan kiky-maksujen siirtoa. He eivät olleet siis koskaan edes olleet työntekijän puolella näin tärkeässä asiassa.

Äänestäjien johtaminen harhaan on todella paha asia. Varsinkin, kun kyse ei ole mistään penneistä, vaan isosta summasta rahaa. Ennen kuin palkan saa käteen, siitä vähennetään palkan sivukulut (esimerkiksi työeläkemaksut ja sairausvakuutusmaksut).

Sipilän oikeistohallitus (jossa myös perussuomalaiset oli mukana) päätti aikoinaan, että työnantajat maksavat sivukuluja vähemmän ja työntekijät enemmän kuin aikaisemmin. SAK:laisen liiton jäsenen keskimääräisellä palkalla kiky-maksuja kertyy vuodessa 720 euroa. Voit lukea lisää kikystä Vaalistajan aikaisemmassa artikkelissa.

Mielipiteen vaihtaminen tässä vaiheessa on erityisen tuomittavaa. Ennakkoäänestys on jo päättynyt ja yhteensä yli 1,7 miljoonaa ääntä on annettu, ja osa todennäköisesti väärillä perusteilla. Annettua ääntä ei voi perua.

Me tiedämme, että kiky-maksut ovat usealla palkansaajalle tärkeä kysymys omaa ääntä antaessa. SAK teetti ennen vaaleja laajan kyselyn työväestölle, ja sen perusteella kiky-maksujen palauttaminen takaisin työnantajien maksettavaksi on keskeinen syy, jonka puolesta henkilö voisi äänestää jotain ehdokasta ja puoluetta. Täysin tai melkein samaa mieltä oli 70 prosenttia vastaajista.

Teimme tuloksista yksinkertaisen peukkukortin (pdf) ja toivoimme sen helpottavan äänestyspäätöstä, sillä työntekijäammateissa työskentelevien aktiivisuus vaaleissa on monia muita väestöryhmiä matalampi, noin 55 %. Peukkukortteja on jaettu laajasti ja sitä on pidetty hyvä koosteena puolueiden kannoista. Herääkin kysymys, mikä on perussuomalaisten todellinen kanta muihin esitettyihin työntekijöille tärkeisiin kysymyksiin?

Tasavaltamme presidenttiä lainataksemme: ”Naamiot on riisuttu”.

Tästä on syytä puhua.